keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kurkistus meidän Joulukotiin!

Jouluntuoksuiset Terveiset meidän Joulukodista! :)

Ensi viikolla on jo Joulukuu, joten meillä on kotona aloitettu jo Joulun laittaminen!
Tämä vuodenaika on myymälässämme vuoden kiireisintä aikaa, 
joten olen ottanut tavaksi laittaa Joulua kotiin jo aikaisin.



Koristelin portaikon lasikaiteeseen havuvaloköynnöksen, johon laitoin joulupalloja!


On mukavaa kun tulee myöhään illalla / (yöllä) kotiin, 
niin saa vain nauttia valmiista Joulun Tunnelmasta! 

Olen myös aloittanut ajoissa joululeivonnaisten teon ja maistelun. 
Sillä sitten kun siirrymme lähemmäksi Joulua, niin aika ei vain yksinkertaisesti riitä. 
Tuntuu, että päivät ja illat venyvät töissä Joulukiireiden takia aina myöhemmäksi ja myöhemmäksi.

Joten miksipä ei voisi Joulun Tunnelmasta nauttia jo hyvissä ajoin! :)



Tänä vuonna olen huomannut hurmaantuneeni mustaan, se antaa kivaa särmää! :)


Asumme vanhassa vuonna 1939 rakennetussa hirsirunkoisessa puutalossa. 
Jokaisella vanhalla talolla on aina oma "henkensä" ja tuntuu kuin niillä olisi meille jotain kerrottavaa. 

Meidän koti on Tomin entinen mummola, johon muutimme yli 10 vuotta sitten. 
Remontoimme sen silloin omannäköiseksi. 

Sisustuksessa on mielestäni tärkeää, 
että jokaisesta kodista huokuu asukkaiden elämä sekä ajanjäljet saavat näkyä. 
On ihanaa, kun kotiin muodostuu kerrostumia, 
jotka ovat syntyneet usealta eri vuosikymmeneltä. 





Tänä päivänä usein tuntuu, että sisustamisessa mennään pitkälti trendien perässä.
Se on osaltaan hyväkin asia, 
miksei kotia voisi aina silloin tällöin maustaa muutamalla uudella trendijutulla! 
Tärkeintä on, että itse viihtyy ja koti ei ala muistuttamaan liikaa sisustuskatalogia.



TINE K HOMEN fasettituikut ovat niin kauniita palaessaan!


Täytyy tunnustaa, että olen kyllä aikamoinen Jouluihminen! 
Kun olen sisustussuunnittelutöiden sekä myymälän osalta 
niin paljon sisustamisen kanssa tekemisessä,  en muuten koristele paljon kotia.

Jouluna asia on kyllä täysi poikkeus, silloin saa kuorruttaa oikein kunnolla! :)
Joten tunnustettakoon, 
että meidänkin koti saa vielä aimo annokset Jouluista asua päällensä Joulun lähestyessä.


DAY HOMEN sisustustyynyt ovat hurmanneet minut täysin! :)
Uutuutena Jouluun saapuivat säihkyvät tähtityynyt, jota saa neljässä eri sävyssä!


Oli mukavaa kun vierailitte luonamme! :)

On ollut ilo huomata kuinka paljon blogissa on käynyt lukijoita kurkkaamassa kuulumisiamme!
Tervetuloa kaikki uudetkin lukijat joukkoon! :)

Jouluisin Terkuin, Natalia

12 kommenttia:

  1. Ihana koti, tunnelmallista ja kaunista, turvallinen ja rauhallinen tunnelma. Oli mukava käydä, kiitos :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentistasi ja mukavaa kun kävit vierailulla! :)

      Poista
  2. Todella kaunis koti!
    Tunnelmallinen ja kutsuva. Hieno.

    VastaaPoista
  3. Kaunista teillä. Nuo hirsiseinät ovat todella kodikkaat ja upean näköiset!

    VastaaPoista
  4. Koti. Kertoo paljon asukkaistaan. Kiitos valosta, lämmöstä ja ilosta, joita saa aina kokea myymälässänne käydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula aivan ihanasta palautteesta! <3 Mukavaa kun kävit vierailulla ja jätit kommentin :)

      Poista
  5. Kaunista, tunnelmallista! Kiva kurkata blogiisi! Löysin Gloria-lehden kautta:)

    VastaaPoista
  6. Vau miten upea. Juuri tuosta ajan muodostamasta kerroksellisuudesta olen hieman kadekin, kun itse asustamme lähes vastavalmistuneessa talossa. Ihanaa joulun odotusta ja tsemppiä työkiireiden äärelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Voi kyllä vastavalmistuneessa talossa on myös aivan oma tunnelmansa! Mukavaa että löysit tänne ja jätit viestin! :) Tunnelmallista Joulunodotusta myös sinulle!

      Poista